![]() |
|
![]() |
MEILTÄ AKTIVITEETIT JOKA LÄHTÖÖN!ATV-rally (myös talvella!)Reitti sovitetaan aina ryhmän taidoille ja tarpeille sopivaksi. Vauhti ei ole pääasia vaan kuljettajan päättäväisyyttä koettelevat kallistukset sekä vaativat metsämaastot. Safarille pääsee myös talvella, jää ja lumi eivät menoa hidasta, päinvastoin, ne tekevät ajamisesta vain entistä hauskempaa!MoottorikelkkailuTuo ryhmäsi viettämään elämyksellistä päivää kelkkasafarin parissa. Kelkkasafari on ehdottomasti parhaimpia tapoja nauttia talvisen kauniista luonnosta. Aluksi kaikki saavat asianmukaisen opastuksen sekä ajovarusteet. Safari ajetaan turvallisesti oppaan johdolla.PaintballOhjattu värikuulapeli on erittäin hyvä vaihtoehto esimerkiksi tyky-päiville. Ohjattu pelitapahtuma kestää noin kaksi tuntia, pitäen sisällään 15 minuutin ohjeistuksen turvallisuudesta, välineistä sekä pelin kulusta. Ohjaaja pitää huolen pelin tuomaroinnista, välineistä sekä ennen kaikkea turvallisuudesta. Henkilömäärä 10-40 hlö.HuskysafariTutustu veikeiden vetokoirien maailmaan ja ajamaan omalla valjakolla! Valjakkoajelu on hauska ja unohtumaton kokemus.EkoammuntaKeskittymistä, tasapainoa, itsensä hallintaa! Kilpailuhenkisyyttä, yhdessä tekemistä, elämyksiä! Uuden aikakauden Eko-Aims tuo ammunnan kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Ampumalajina Eko-Aims on ehdottoman turvallinen ja ympäristöystävällinen; Eko-Aims on täysin luoditon ja meluton. Eko-Aims sopii kaikenikäisille, huippu-urheilijoista harrastajiin.TeamraceTehtävärata on n. 1-3 kilometrin reitti, jonka varrella on 7-10 rastia: ekoammuntaa, demonstroitu ensiapu-rasti, fysiikkatehtäviä , luonto/erärasteja ja näppäryystehtäviä. Tehtävärata voidaan järjestää melkein missä maastossa tahansa. Tehtävaradan rastit voidaan teemoittaa ryhmälenne sopiviksi.KalastusKoe unohtumattomia hetkiä kalastuksen parissa maailmanperintökohteen alueella, Paniken puhtaissa ja kalarikkaissa vesissä. Kesällä toteutamme lähes kaikki mahdolliset kalastusmuodot. Järjestettävissä on heittokalastusta, sekä hauen, ahvenen ja vaikka taimenen perässä.Luontoon: ÖjbergetOpastetulla retkellä näet Öjbergetiä ympäröivän kauniin luonnon, satoja vuosia vanhat vaivaismännyt, peikkomaiset kalliomaat, pirunpellot ja hiidenkirnun. Oppaamme kertovat alueen värikkäästä historiasta, kertovat tarinoita menneiltä ajoilta ja ja vievät sinut ihastelemaan upeita maisemia näköalatorniin, josta näkyy mm. Söderfjärden, Sundom, Vaasan kaupunki ja Vaskiluodon satama. Retkieväät nautitaan luonnon keskellä, haistellen, maistellen ja kuunnellen.Lisäksi tarpeen vaatiessa kuljetukset, kokoustilat, lounas ja saunat. Pyydä tarjous! » |